Yleislakko soittaa Taideslummissa tänäkin vuonna! Tällä kertaa Slummi majoittuu Porthanin puistoon 7. – 14.8.11. Lisätietoa slummista, aikatauluista yms diyturku.netistä: http://diyturku.net/forum/index.php/topic,215.0.html
Yleislakon palloilujoukkue pelaamassa futista elokuun vikana viikonloppuna virkaveljiään vastaan! Lisätietoa tapahtumasta: http://diyturku.net/forum/index.php/topic,128.0.html
Kuvat: Jussi Jänis
Yleislakko teki meikäläiseen viime vuonna melkoisen vaikutuksen freesillä otteellaan ja
avoimella poliittisuudellaan. “Kuka pelkää politiikkaa” -albumi on edelleen todella kova,
mitä nyt omat suosikkibiisit ovat sittemmin vaihtuneet.
Yleislakkoa ei voi muuta kuin ihailla. Edellisestä levystä ei ole kuin reilu vuosi, mutta nyt
on jo toinen satsi biisejä pihalla. “Vapauden rautaiset raamit” on luontevaa jatkoa, vaikka
yhtye onkin laajentanut soundiaan lähemmäksi uutta aaltoa. Biiseistä on tullut yleisesti
ottaen monipuolisempia. Aluksi karsastamani Paluu apinoiden planeetalle on isketty heti
kärkeen, ja sehän on sellainen biisi jota ei olisi Yleislakolta edellisen levyn perusteella
odottanut. Ajattelun ylistyksessä taas on jopa Pelle Miljoona Oy:mäisiä sävyjä. Jos yleisö
ei viimeistään tämän tahdissa joraa, on Yleislakko todennäköisesti joutunut soittelemaan
väärälle paikkakunnalle. Masku on sitten se levyn pakollinen reggae/ska-pala.
Yleislakon soundi on ehdottomasti monipuolistunut, mutta toisaalta se ei ole kadottanut
piikittelevää särmäänsä sanoituspuolella. Ivan kohteeksi joutuvat kokoomuslaisten lisäksi
myös vihreät ja muuan maskulainen huonekalukauppias. Kuunnelkaa itse. Se on tehty
helpoksi, sillä Antin äänestä saa edelleen hyvin selvää ilman sanoitusten lukemistakin.
Ketään ei tosin tällä kertaa suoraan kehoteta vetämään kuivia, kyseisen linjan jatkaminen
olisikin todennäköisesti pedannut Yleislakon tietä uudeksi Shitter Limitediksi. Onko
Yleislakko siis tuomassa Käpykaartin jermujen kanssa politiikkaa takaisin punkkiin?
Vanhan ympyrän kiertämisen sijaan Yleislakko päättikin aloittaa kokonaan uuden ympyrän
piirtämisen. Tämmöiseen uudistushenkisyyteen liittyy kosolti riskejä, mutta Yleislakon
onnistuu välttää ne sujuvasti, eikä se juurikaan päädy kompastelemaan. Jäin tosin kaipaamaan
debyytin räkäisempää yleisilmettä eikä kaikista levyn kappaleista ole ajattomiksi punk-klassikoiksi.
Jos nyt alan tiputtelemaan tämänhetkisiä suosikkibiisejäni, niin ne ovat kuitenkin muuttuneet
kolmannen levyn julkaisuun mennessä.
Harvoin sitä yllättyy näinkin positiivisesti.
Turkulainen Yleislakko on 77-punkkia, ja sen kakkoslevy Vapauden rautaiset raamit on
hyvinkin kypsä ja vahva kokonaisuus. Bändiä on kutsuttu Suomen Dead Kennediesiksi,
eikä määritelmä ei ihan hakuammuntaa ole. Laulaja taas kuulostaa aika ajoin Eppujen
punkkauden Martti Syrjältä.
Levyn alku tosin pisti epäilyttämään. Paluu Apinoiden Planeetalle on hiphop-laululla
maustettua suomirokkia joka pisti miettimään, että mihin sitä kätensä työnsi. Kappale
sisältää tosin tyylikkään kitarasoolon. Jumalan Kämmenellä meneekin jo tutuimmilla
poluilla ollen reipasta Eppu-punkkia. Bändi ei kuitenkaaan pelkää venyttää rajojaan,
vaan peruspunkin sekaan heitetään mm. edellämainitusta kertahoppariudesta Vapauden
tummasävyiseen goottipunkahtavuuteen siinä missä Jotakin Pysyvää hardcoremaiseen
päätökseen. Mausteistaan huolimatta levyn kokonaisuus pysyy loogisena.
Huomionarvoista Yleislakossa on myös sen sanoituksellinen puoli. Yhtye kuulostaa
huomattavasti rikkaammalta kuin perinteiset sumeat kiljupunkkarit ulkoaopittuine
valituskohteineen. Vaikka kantaaottavuus on Yleislakokin voimavara, se väistää perinteisen
rasittavat punk-kliseet käyttäen enemmän ajatusta ja vähemmän itsestäänselvyyksiä.
Unohtamatta sarkasmia ja huumoria.
Yleislakon ilmaisussa on ilmavaa svengaavuutta, mutta samalla ote on tiukka. Vapauden
Rautaisia Raameja voi hyvin suositella heillekin, jotka tuntevat allergiaa punkkia kohtaan.
Siinä on samaa alkuperäistä henkeä kuin muinoin, mutta se on kuitenkin askeleen pari
enemmän kuin pelkkä genresidonnainen julkaisu.
http://desibeli.net/arvostelu/5290
Yleislakkoa kutsuttiin ensimmäisen levynsä yhteydessä melkein Suomen Dead Kennedysiksi. Se on
edelleen oikein hyvä määritelmä. Seiskaseiska-punkin pohjalta eri suuntiin kujeileva yhtye ei pelkää
liikkua tyylistä toiseen ja erilaisten elementtien yhteensovittaminen klassisen punkilmaisun kanssa
onnistuu hyvin.
Myös tekstiensä osalta Yleislakko on jatkanut jokseenkin tuttujen aiheiden parissa. Terveisiä lähetetään
uskonnollisiin, poliittisiin ja markkinataloudellisiin suuntiin; osansa ivasta saavat niin kirkko, maskulaiset
kalustekeisarit kuin periaatteistaan kauppatavaraa tehneet puolueetkin. Aiheet ja niiden käsittelytapa eivät
uutuudellaan juhli, mutta Yleislakko on pukenut tekstinsä perinteiseen asuun ilman kliseitä ja se on virkistävää.
Uuttakin on: kun esikoislevy tuntui kysyvän, on uutukainen siirtynyt toteavaan muotoon. Eikä kai retoristen
kysymysten esittämisessä oikein järkeä olekaan.
Biisillisesti vajaan puolen tunnin mittainen albumi ei monta notkahdusta sisällä. Rytmiryhmä kölkyttelee
reippaasti, kitarat täkättävät ryhdikkäästi, ja yleisilme on silti yllättävän seesteinen ja melodinen.
Päällimmäisenä mieleen jää albumin läpäisevä pakottomuus: vaikka maailmaa mullistettaisiin vieressä,
Yleislakko soi rentona. Levyn musiikillisesti eroavin esitys on A-puolen päättävä, pahaenteisen dingosti
käynnistyvä, mutta tiiviiksi post-punk-kappaleeksi osoittautuva Vapaus.
On hauskaa, että laulaja kuulostaa välillä nuorelta, ivallisen ylenkatsovalta Martti Syrjältä murteineen
kaikkineen, ja välillä hän venyttelee vokaaleja narisevan välinpitämättömästi kuin Jello Biafrakonsanaan;
jopa samassa biisissä. Hauskinta Vapauden rautaiset raamit -levyllä on kuitenkin se, että Yleislakko kuulostaa
siltä kuin punkyhtyeet silloin joskus kuulostivat: tuoreelta sanottavantarpeelta.
Vinyylillä julkaistavan levyn kasettimuotoisesta promosta on pakko olla mielissään. Vanha formaatti voittaa
cdr:t mennen tullen ja on myös monikäyttöisempi. Vaikkei tämän päälle kyllä äänitettyä tule.
Velsk, Russia 2011